Ikkunassa on koirien nenän jälkiä vaikka kuinka, mutta eihän niitä näy! Ulkona on ihana ilma ja vaahtera vehreimmillään.

Tällä viikolla on säät päivisin olleet lampaitten ulkoilulle niin suotuisat, että illalla piti antaa jo lisää laidunta. Tulossa onkin nyt kuva-arvoitus. Mitä eroa kahdessa seuraavassa kuvassa on?

Tämä oli aika helppo.

Lampaathan ne sieltä marjapuskan takaa tuli esiin. Sitä näin laidunnuskauden alussa tulee aika paljon kuikuiltua, että missäs ne lampaat on?, mitäs ne lampaat nyt tekee?, ei kai kukaan oo vedessä, onhan kaikki Ok?

Pikkuhiljaa siihen sitten taas tottuu, että lampaat kyllä pysyy laitumella jos laidunta riittää syötäväksi. Eri juttu on, jos tulee jotain ulkopuolista häiriötä. Kova määkiminen kertoo yleensä välittömästi, jos pelottavia, vieraita  eläimiä on liiikeellä. Tässä asutuksen lähellä irrallaan olevat, kurittomat koirat ovat  paljon pahempi vaara kuin villieläimet.

 Karitsalauman helpoiten erottuva uuhikaritsa sai nimekseen Omppu Omena.

Tässä Omppu poseeraa laitumella naapurin tätin kanssa. Ompun emo nimittäin on valkoinen, siitä on helppo tunnistaa, että nyt ei poseerata äidin kanssa.

Kyllä Omppukin tuota ruohon syöntiä harjoitteli, vaikka näitten kuvien perusteella voisi luulla, että ollaan johonkin malliohjelmaan pyrkimässä.

Karitsat on yhtä konservatiivia kuin pienet lapset, meteli on kova, kun pitää lähteä turvallisesta lampolasta. No, toistaiseksi laitumella käydään vain harjoittelemassa ja totuttelemassa uusiin ruokiin. Tänäänkin oli illalla niin kova ja kylmä tuuli pohjoisesta, että ei arvannut laittaa pihalle ollenkaan. Uuhien paljaat utareet nimittäin saa helposti viimasta kylmää ja sitten voi tulla utaretulehdus ja se on tosi tylsä sairaus.

Viikonlopulla ahkerat lampaat löysivät jo paljon syötävää laitumelta.

Ei kovin virallisesti valvotussa, sukasta vedetyssä arvonnassa, voittivat Pia, Eija ja Pirena. Onnittelut voittajille ja suuri kiitos kaikille nimiä keksineille. Kyllä niistä kaikille riittää ja parhaat laitetaan kesyimmille ja helpoimmin tunnistettaville.

Tässä se Noron sukkalangasta tehty sukka, josta nimilipukkeet nostettiin. Mukavan väristä tuo Noro, mutta toisesta sukasta uhkaa tulla AIVAN eri värinen. Tullut jo pitkä pätkä aniliinia, jollaista tässä sukassa ei ollut ollenkaan!

Eli voittajille  luvassa lampaan tuoksuista lampaanvillaa. Oman valinnan mukaan joko karstattua tai ihan vapaana villana. Sen verran kuin kirjekuoreen mahtuu. On muuten aika hankalaa tavaraa pakattavaksi, mutta katsotaan, miten onnistuu.

Ja samalla kun ilmoitatte  oikealla olevaan sähköpostiin osoitteenne, mihin villoja voi toimittaa, on mahdollista esittää myös väritoivomuksia. Villaa on valkoisena, ruskeana ja mustana ( lue tummanruskea ).

No nyt se kevät näyttää tulleen ja sinivuokkoja on sinisenään. Ja ensimmäiseksi tiedoksi, että karitsoille nimiä keksineitten kesken on arvottu voittajat. Virallista arvontakuvaa ei valitettavasti saatu otettua, kun kamera oli reissussa. Arvonta-astiana toimi eilen illalla valmistunut Noro-sukka, jota olisin mielelläni esitellyt. Sukasta tuli tosin vähän väljä, mutta värit on hienot.

Olen tässä ollut viikon lomalla ja on ollut tosi mukavaa. Vaikka suurin osa töistä, jotka aina tapaan listata tehtäväksi, on kyllä tekemättä ( piti keritä lauma lampaita, maalata ikkunoita parissa pitäjässä, kitkeä kukkapenkkejä eri puolilla Varsinais-Suomea, polttaa kulottuneita heinämaita, haravoida, siivota, kehrätä, värjätä ja vaikka mitä). Se on itse asiassa aika rasittava piirre, että suunnittelee tekevänsä tuhat ja sata asiaa ja sitten on jotenkin ikäänkuin tekemättömiä töitä niskassa koko ajan. Kirja kädessä ja mehulasi toisessa, kaikessa rauhasssa rentona ei osaa olla ollenkaan. Ja kun kaikki ne tekemättömät tekemiset on ihan itse keksittyjä, siis ei itseasiassa ollenkaan pakollisia. Tai pitäähän ne lampaat keritä, mutta ei just nyt ja heinämaita ei voinut polttaa, kun oli liian kuivaa...

Ne oikeasti pakolliset tehtävät tietysti tuli tehtyä, että hommat on ihan kunnossa. Mutta tuo pää, siinä taitaa olla joku stressivika. Pakko opetella rentoutumaan. Onhan päässä oltava jotain vikaa, jos harrastuksista tulee stressiä!

Lampaat on aloittanut päiväulkoilut pihalla.  Jaloittelutarhan ruohonkorret on jo syöty ja lampaat on sitä mieltä, että pellolla olisi lisää ruohoa, mutta eihän siellä vielä ole mitään.

Ai niin, arvontojen tulokset julkaistaan ja palkinnot voittajille lähetetään ihan lähipäivinä. Pitää ratkaista pari pientä teknistä ongelmaa ensin.

Ei sitten ole tullut noita nimiehdotuksia lainkaan ruuhkaksi asti. Ei sitten ainuttakaan. Pitää vissiin panoksia koventaa. Arvotaan villainen arvontapalkinto  kaikkien ehdottajien kesken! Ei mitään suureellista, mutta täyttä tavaraa. Aitoa lampaantuoksuista, luonnonväristä suomenlampaan karstavillaa tai valinnaisesti ihan karstaamatontakin villaa, josta saa hienoja tonttujen partoja ja muuta vastaavaa.

Sille yhdelle valkonaamaiselle olen vähän ajatellut nimeksi Omenaa.  Ja pitäisiköhän sitä yhtä pikkuista, joka nyt on siirtynyt tuttiruokintaan, alkaa kutsua Orvoksi. Vaikka ei se mikään Orpo ole, mutta kun ne kaksi isompaa karitsaa valtaavat aina äidin tissit, niin olo varmaan on aika orpo  - ja nälkäinen.

Tänä vuonna jo ehdittiin yhtä karitsaa, jota äitinsä hyljeksi, kutsua orvoksi, mutta se orpous meni ohi. Tämä uuhen toinen karitsa oli ilmeisesti ensimmäisen yön aikana joutunut karsinan aitojen raosta pois omasta karsinastaan ja aamulla uuhi työnteli sitä vieraan tuoksun vuoksi pois. Ensin en lainkaan ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta kun päivällä tulin lampolaan ja uuhi oli karsinassaan ypö yksin ja molemmat karitsat olivat poissa niin arvasin, että tästä varmaan oli kyse aiemminkin. Pienellä painostuksella uuhi ruokki molemmat ja siitä se sitten lähti parissa päivässä sujumaan taas.

Nimiehdotuksia voitaisiin ottaa vastaan vaikkapa vappuun asti eli aikaa on tämän kuun loppuun. Ja palkinnoksi siis villaa joko sellaisenaan tai karstattuna. Ei mitään kilokaupalla, mutta pieneen askarteluun sopivasti.

Niin nyt meillä siis on 24 nimetöntä! Huh. Pitäähän niille nimet olla. Tänä vuonna on menossa O-vuosi eli 15 -vuosi, kun meillä on lampaita, Aasta on aloitettu. Eli nyt kaikki nimiä keksimään. Ehdotuksia vastaanotetaan avoimin mielin. Sellaista periaatetta on yritetty noudattaa, että ihmisten nimiä ei annettaisi, mutta on se kyllä horjunut...

Ei meitä niin vaan kuvaan saa, me ollaan nopeita.

Me harjoitellaan syömään heinää

niin mekin.

Me ollaan kaveruksia.

Mikä minulle nimeksi? No ei Obelixi ainkaan, kun olen näin pieni.

No niinpä tuli seminaarireissu tehtyä ja melkein käytyä Hulluilla päivillä. Melkein sen takia, että olin paikalla päivää ennen ja illalla. Oli tangot tyhjinä ja hyllyt peitettynä, aika tympäisevää. Maalaistyttö kun kerrankin pääsee pääkaupungin Stokkalle käymään katsellakseen upeita designluomuksia niin eikös siellä hullutella. Melkein nolotti tänään kulkea kaupungilla, kun liikennevaloissakin kaikilla oli monta keltaista pussia käsissä. Onko ihmiset ....ja? On ne.

No mikä minä olen toisia arvostelemaan, itse ryntäsin ruokatauolla ostamaan amerikkalaista elintarvikeväriä (juomajauhetta). Sieltä amerikkakaupasta, kun nyt kerran Hesassa olin. Ja ostin oikein IISON purkin mansikanpunaista, kun se oli alennuksessa. Että yksi hyväkäs minäkin. Mutta onhan se nyt kokeiltava, kun siitä niin paljon puhutaan.  Ei liene ainakaan myrkyllinen väriaine.

Oli minulla mukana sellainen ns. "aivoton seminaarineulekin" vai miten se Ilu tapaa kutsua vähemmän keskittymistä vaativia neuleita. Vaan on pakko tunnustaa, että sukan kutominen ei ole minulle aivotonta toimintaa, kantapään teko ei tahdo millään sujua. Tai sujuisihan se, mutta en tahdo ymmärtää niitä ohjeita. Oikein kun tankkasin niitä ääneen kämppäkaverille, niin sitten vasta ymmärsin. Voi minua.

Kahdessa päivässä ei tämän enempää syntynyt. Pääasiallinen Selitys tuli jo tuossa ja toinen on tietysti se, että ei se nyt ihan turha seminaarikaan ollut, piti oikein asiaankin sentään keskittyä.

Lampaat ja lampaitten lapset voi hyvin.

Ja päivän kuumaan verokeskusteluun osallistuakseni totean, että kyllä minäkin ilmoitan myyntitulot ( ja myös tuote- ym materiaalimenot) verottajalle.

Nyt on kaikki uuhet karitsoineet. Kukka ja Ida tänään, sunnuntaina, kuten kunnon virkalampaitten kuuluukin. Sanon virkalampaiksi, koska ymmärtävät, että pitää poikia silloin, kun on mahdollisuus olla avustamassa. Ei työaikana, jolloin pitää olla töissä. Vaikka ei nämä meidän lampaat kyllä oikeasti halua, että lampolassa on ketään silloin, kun on poikimisaika. Erinomaisesti hoituu kaikki ihan omin toimin.  Mutta jos apua tarvitaan niin silloin on hyvä poikia viikonloppuna tai ns. virka-ajan ulkopuolella, että sitä apua sitten on saatavissa.

Ojennuksessa on karitsoinnit tältä vuodelta.

Vielä ei ole yhtään tuttikaritsoita, eli karitsoita, joille pitää antaa lisäruokaa tuttipullosta, mutta saa nyt katsoa meneekö niin sujuvasti. Joskus aina käy niin, että se pienin karitsa porukasta ei ehdi/pääse syömään, kun isommat on aina ensimmäisinä. Sitten kun ne alkaa nälkäänsä huutaa, niin ruokittavahan niitä on. Onhan siinä se hyvä puoli, että tuttikaritsat usein kesyyntyy ja kesyistä eläimistä on hyötyä silloin kun pitää laumaa käsitellä esimerkiksi laitumella.

Lunta tuiskuttaa, hiihtokelit senkun jatkuu. Kyllä se kevät sieltä kumminkin tulee, ei hermostuta. Kun viikonloppuna on tällainen suttukeli voi otta kisssojen malliin rennosti vaikkapa hyvän romaanin kanssa. Eikös?

Ninni lepää tuolilla

ja Monni on puristautunut koriin lepäämään.

Kyllä jonkun pitäisi selvittää, miksi niin moni käsitöistä pitävä tykkää myös kissoista. Onko se se pehmeys vai mikä?

Aurinko paistaa ja lunta on niin, että pellollakin voi hiihtää. Onpa tosi hieno kevättalvi.

Yöllä tosin on niin kylmä, että rehut lampolan eteisessä on jäätymäisillään, mitä en muista koskaan ennen tapahtuneen. Ja heti kun aloin leuhkia sillä, että lampaat ehtii poikimaan ennen  työreissua, niin stoppi tuli. Ei karitsoita tänään.